maanantai 12. toukokuuta 2014

Esikuvia

Vähintäänkin yhtä kauan kuin haaveilimme ja haimme tontteja,
olemme suunnitelleet unelmien kotia.
Pitkään meille oli tulossa Kannustalon Aurora.
Auroran kartanomaisuus, talon mittasuhteet, ruutuikkunat,
valot ja pohjaratkaisu inspiroi meitä kovasti. 

Myös trivselhusin kodit käänsivät pään vilahtaessaan sisustuslehtien sivuilla.
Arkkitehti Pål Rossin suunnittelemissa 
luksustaloissa taas inspiroi 
modernin kivitalon ja klassisen tyylin sopusointu. 
Näistä se ajatus sitten lähti...

p.s. Viimeisetkin puut on nyt kaadettu ja risutkin saatiin lopulta kaatopaikalle vaihtolavan kyydissä. Hurraa! Homma alkoikin jo maistumaan kirjaimellisesti puulta.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Risutalkoot


Edellisessä kirjoituksessa hehkutin, kuinka ihanaa on, että on valmis pihapiiri. 



Viikon puunkaato- ja risusavotan jälkeen taidan ottaa hiukan sanojani takaisin. Alkuinnostuksessa ja talkooporukalla homma käy kyllä käden käänteessä ja takkapuita riittää vuosiksi eteenpäin, mutta mihin ihmeeseen nuo kaikki risut jemmaisi?

Puunkaatoguru hommissa. Kaikki puut kaatuivat sentilleen sinne, minne oli tarkoitus! :)


Kaatopaikkareissuja taitaisi tulla peräkärrypelillä useampi kymmen... Täytynee selvitellä siis kuorma-autojen hintoja ja hakefirmojen intressejä.


Navetallekin jouduttiin heittämään hyvästit, vaikka pihasaunaa siihen jo hetken ehdittiin unelmoida.





Eilen kaivinkone kävi raivaamassa pihatien ja tontti on melkoisessa myllerryksessä. Hauskaa nähdä, miten talon paikka alkaa pikkuhiljaa hahmottua.




Tästä se lähtee! :)